30.9.2014

Yellowstone

Viimeviikonloppuna mun host veljellä oli soccer- turnaus Jacksonissa ja lähettiinkin sitten koko perhe minilomalle sinne. Jackson on siis pieni lomakylä n. 4 tuntia Evanstonista pohjoiseen. Se sijaitsee Kalliovurilla, joten hiihtokeskuksia löytyy paljon. Mun mielestä Jackson oli aika samanlainen kuin pienet kylät Alpeilla. Myös Yellowstonen kansallispuiston läheisyys tuo sinne vielä lisää turisteja. Kuulinkin ton viikonlopun aikana vaikka mitä kieliä, kiinaa ja saksaa varmaan eniten. Perjantaina vierailtiin siis tuolla Yellowstonessa ja lauantai ja sunnuntai kului lähinnä pelejä katsellessa sekä keskustassa kierellessä.


P9260823
P9260828 P9260829 P9260833 P9260836 P9260839 P9260842 P9260843 P9260847 P9260850 P9260851 P9260854 P9270868 P9260859 P9260863 P9260861

22.9.2014

CHEERLEADING

Monet on pyytäny postausta cheerleadingista ja nyt sain vihdoin vähän kuvamateriaalia, niin ajattelin sitten vihdoin toteuttaa sen. Oon nyt siis ollut reilun kuukauden mukana meijän koulun cheer-joukkueessa. Joukkueeseen kuuluu 22 1996-1999 syntynyttä tyttöä, eli siis kaikkia freshmaneistä senioreihin. 

P9190667

Viihdyn joukkueessa tosi hyvin ja meillä on tosi hyvä yhteishenki! Pidetään paljon yhteisiä juhlia ja team dinnereitä. Kaikki on kavereita keskenään ja mitään pienempiä klikkejä ei joukkueen sisällä juurikaan oo, mikä on mun  mielestä tosi kiva juttu.

P9190678

Treenataan siis n. 5-7 kertaa viikossa ja siihen päälle vielä pelit eli se on paljon enemmän, mihin oon tottunut Suomessa joukkuevoimistelua harrastaessani. Meillä on siis ma-pe aamulla treenit ennen koulua 5.50am- 7.20am ja iltapäivisin pari kertaa viikossa 6-7pm tai 6-8pm. Aamutreeneihin herääminen on välillä aika rankkaa, mutta sillä saa kyllä päivän kivasti käyntiin.

P9190690

Treeneissä aina aluksi alkulämpätään ja tehdään lihaksia, sitten treenataan stuntteja, ohjelmia, tansseja ja cheerejä. Viime perjantaina meillä oli homecoming pep rally ja treenattiin sitä varten kolme parin minuutin ohjelmaa. Kaksi cheerleaderien kesken ja yksi yhdessä koulun tanssijoukkueen kanssa. Nyt kun se on ohi niin aletaan keskittyä enemmän vaikeampien stunttejen treenaamiseen ja kestävyyden ja lihaskunnon kohottamiseen.

P9190732

Pelejä nyt jefu- kaudella on 1-3 viikossa ja ne on yleensä perjantaisin ja lauantaisin. Siellä siis tehään meijän cheerejä ja tansseja sekä kannustetaan parhaamme mukaan koulun jalkkispelaajia.

P9190788

Maaliskuussa meillä on State- kisat, eli osavaltion väliset kisat, joita varten treenataan kaks ohjelmaa: Stunt ja Non-stunt. Vielä ei olla alotettu noiden ohjelmien treenaamista, mutta pian kuulemma aloitetaan. 

P9190776

Täällä myös ollaan tosi tarkkoja urheilijoiden numeroista ja jos keskiarvo laskee alle C:n (suomessa 7) niin ei saa treenata, ennen kuin saa nostettua numeronsa. Muutenkin treenaminen on tosi tiukkaa ja esim. jos oot minuutinkin myöhässä treeneistä, niin joudut juoksemaan kolme extrakierrosta hallia ympäri.

P9190813

15.9.2014

The first month


Nyt on eka kuukausi takana ja ajattelin sen kunniaks julkaista vähän satunnaisia puhelinkuvia tän kuluneen kuukauden ajalta. :)

Untitled
1. Helsingissä odottamassa koneen lähtöä (joka muuten oli myöhässä ja saatiin juosta koko Köpiksen kentän läpi, mutta ehittiin kuitenkin onneks meijän Nykin koneeseen). 2. Vimpat näkymät Suomesta. 3. 8,5 tunnin lento meni yllättävän nopeasti. 4. Eka kuva Usasta. Noita keltasia takseja oli kyllä Nykissä ihan älyttömästi.


1. Ekan illan ruoka. 2. Hotelilla oli kunnon jenkkisängyt. 3. Times Square, joka oli ihan täynnä ihmisiä. Ostoskassien kanssa kävely oli ihan tuskaa siellä. 4. Manhattan


1. Ihanat suomitytöt. 2. Arizona -rekka :D 3. Brooklyn Bridgellä, bussista ei oikein saanut otettua kunnollisia kuvia :/ 4. Tokana iltana en ottanu ollenkaan ruokaa, vaan ostettiin Chelsea Marketilta ihania hedelmiä ja marjoja. 


1. Jälleen Times Squarella. 2&3. Näkymiä Rockefeller Centerin ylimmästä kerroksesta.
4. Syötiin lounasta mäkkärissä.


1. Innostuttiin vähän shoppailemaan. Neljäkerroksinen Forever21 oli varmaan paras kauppa, missä oon ikinä käyny :D 2. Minä ja Nelli Rockefeller Centerillä (kerros 67). 
3. Pizzaa, joka ei ollut mitään erityisen hyvää. 4. Six Flagsiin menossa.


1. Meijän pääsyliput, siellä ei ollut mitään rannekkeita ollenkaan. 2. Aina niin terveellistä huvipuistoruokaa. 3. Löydettiin söpöt hiuspannat. 4. Toi huvipuisto oli isoin, missä oon ikinä käynyt.


1. Vähän lisää huvipuistomaisemia. 2. Otettiin Ronjan kanssa hennatatskat! 3. Nykin lentokentällä, lähdössä kohti Phoenixia ja sieltä viimeiseen määränpäähän, Salt Lake Cityyn. 4. Jamba Juicen smoothie.


1. Ekat näkymät Utahista, oltiin tossa kohtaa niiin innoissamme Kiran kanssa! 2. Mun ekana kokonaisena päivänä host -perheessä ajeltiin ympäriinsä, ja nähtiin mm. Buffaloita. 3. Mun host -veli on ihan hulluna Legoihin, niitä on ihan älyttömiä määriä ja tossa kuvassa on vaan pieni osa sen legoista. 4. Frozen yogurttia. 

1. Mun lenkkimaisemia. 2. Rakastan tota vesipulloa, joka aamu täytän sen jääpaloilla ja jääkylmällä vedellä ja siitä riittää koko päiväksi, niin ei tarvitse ostaa mitään juotavia koulusta. 3. Luonto on täällä niin erilaista Suomeen verrattuna. 4. Melkein kukaan täällä ei osaa lausua tai kirjoittaa mun nimeä. Ja kaikki vitsailee mun nimen olevan I know :D


1. Oltiin vähän shoppailemassa. 2. #selfie 3. Bear Lake, rakastan sitä paikkaa. 4. Ihana auringonlasku.


1. Saatiin yhen liikkatunnin päätteeksi opelta mehujäät :D 2. Koulun ruokalaa.
3. Cheerleader lähössa futispeliin. 4. Jalkkispelaajia.

1. Oltiin kattomassa Real Salt Laken peliä ja osallistuttiin Subwayn kisaan. Päästiin tonne isolle screenille ja voitettiin 115 dollarin lahjakortti subille! 2. Täällä sato tosiaan yks päivä lunta :D 3. Taas vähän shoppailemassa. Uggit makso täällä vaan 165 dollaria, eli 127€. 
4. Ben&Jerrys <3

4.9.2014

Past two weeks through my camera

Nyt on luvassa paljon kuvia kahdelta viime viikolta! Melkein kaksi viikkoa sitten suunnattiin neljän muun Evanstonissa asuvan vaihtarin sekä meidän aluevalvojan kanssa kohti Idahoa ja Bear Lakea. Ilma oli vähän huono ja ukkonenkin pääsi yllättämään meidät, joten tyydyttiin vain kuumissa altaissa oleiluun, eikä menty ollenkaan itse järveen uimaan. Oli tosi kiva tutustua muihin vaihtareihin :) Yhteensä mun high schoolissa on kahdeksan vaihtaria; 2 Saksasta, 2 Espanjasta, Tanskasta, Belgiasta ja Australiasta plus minä.

P8220506

P8220509

P8220510

Seuraavana sunnuntaina lähdettiin host perheen kanssa Utahin puolelle vuorille ajelemaan fourwheelereilla. 

P8240528

P8240513

P8240529

P8240531

P8240516

P8250534

Nyt viime lauantaina lähettiin aamulla semmosille "markkinoille", jossa oli amerikan alkuperäisasukkaita ja he myivät kaikennäköisiä käsintehtyjä juttuja sekä esittivät tansseja. Monet ihmiset oli pukeutuneet vanhanaikaisiin vaatteisiin ja tuolla oli muutenkin tosi iloinen tunnelma.

P8300544 P8300549 P8300541 P8300551 P8300553 P8300556 

Ilalla mentiin sitten katsomaan rodeota, joka on näiden jokavuotinen perinne Labor Day- viikonloppuna. Oli aika hurjaa katsottavaa, mutta oli kuitenkin tosi mukavaa.


P8310563 P8310562 

Maanantaina oli sitten Labor Day ja esiinnyin cheer- joukkueen kanssa paraatissa. Oli aika jännää kun se oli mun ensimmäinen kunnon esiintyminen, mutta hyvin meni! Siitä mulla ei valitettavasti oo kuin yksi tosi huono puhelinkuva, kun lähettiin niin kiireessä, että unohdin kameran kotiin :/ Paraatin jälkeen suunnattiin jälleen Bear Lakelle ja tällä kertaa ilma oli parempi joten pääsin uimaan järveen ja ottamaan aurinkoa (onnistuin polttamaan naamani..) Maisemat on tuolla kyllä ihan älyttömän hienoja!

P9010568 P9010564 P9020603 P9020586 P9010569